Tietoa meistä
Tiedeketun tarina
Hau! Minä olen Tiedekettu. En ole oikeasti kettu vaan ketun näköinen Muru-koira.
Tiedekettu-idea syntyi isäntäni Niko Kyllösen intohimosta tiedekasvatusta kohtaan keväällä 2023. Tuolloin olin Nikon mukana harrastuksessa, jonka tarkoitus oli pitää yllä hänen tiedekasvatusalan osaamistaan. Aluksi tarjosimme lapsiperheille maksuttomia tiedetyöpajoja eri puolella Joensuuta, mutta vähitellen Niko alkoi harkitsemaan Tiedeketun mahdollisuuksia itseni työllistämisessä. "Miusta olisi hurjan hauskaa tehdä tätä työtä joka päivä!" kuulin hänen usein pohtivan.
Haaveensa toteuttamiseen Niko sai lisää rohkeutta, kun Suomen Tiedetoimittajain liitto myönsi hänelle työskentelyapurahan tiedekasvatustoiminnan järjestämiseen. Nyt meillä onkin sekä yritys että hanke, joiden yhteinen tavoite lasten ja nuorten tiedekasvatuksen tasa-arvon edistäminen Pohjois-Karjalan alueella. Olemme superinnoissamme päästessämme tekemään hauskoja tiedejuttuja perheiden ja muiden tahojen kanssa keväällä 2024!
Nikon tarina
Moi! Niko tässä. Koulutukseltani olen kemian ja fysiikan aineenopettaja, luokanopettaja ja biokemisti. Minulla on 10-vuoden kokemus esi- ja peruskouluikäisten tiedekasvatustoiminnan suunnittelusta ja toteuttamisesta. Urani aikana olen myös tuottanut satoja digitaalisia tiedekasvatussisältöjä erilaisille oppijoille, ja ohjannut opettajaopiskelijoita ilmiölähtöisissä opetusprojekteissa.
Lasten tiedepääoman tukeminen sekä avoin vuoropuhelu kotien, koulujen, yritysten ja muiden yhteisöjen kanssa ovat minulle olleet aina hyvin merkityksellisiä. Lasten ja nuorten uteliaisuuden herättäminen tiedettä kohtaan ja yhteistyö eri tahojen kanssa ovat myös Tiedeketun toiminnan tärkeimpiä lähtökohtia.